Historia

Kalevassa on harrastettu hiihtoa seuran perustamisesta lähtien, mutta tietoa ensimmäisistä vuosista on suhteellisen vähän. 1930-luvulla kalevalaiset pärjäsivät piirin kisoissa suhteellisen hyvin ja vuosikymmenen lopussa järjestettiin yhdessä LSAP:n kanssa lasten hiihtokilpailut. Vaikka kilpailumenestystä vuosikymmenien aikana ajoittain olikin, olivat jäsentenväliset sekä lasten kilpailut Kalevassa hiihdon tärkein harrastusmuoto. 

1950-luvulla Kalevalla oli riveissään useita etenkin TUL:n kisoissa menestyviä hiihtäjiä ja kävivätpä kisaajat kisaamassa aina Ranskassa asti. 1960-luku oli hiihdon osalta jälleen hiljaiseloa, mutta 1970-luvulla saatiin taas menestystä. Vuosituhannen vaihdetta lähestyessä ovat uudet sosiaalisemmat lajit hiljalleen syrjäyttäneet hiihtoa suomalaisten kansallisurheilulajina, mikä näkyy koko maassa hiihdon harrastajien vähenemisenä.

Kansallisia Lahden Talvikisoja on järjestetty 43 kertaa yhdessä Lahden Taimen kanssa (yhdet kisat jäivät väliin lumien sulettua). Hiihdot ovat olleet varsin suosittuja, ja esimerkiksi 1980-luvulla kisoissa oli parhaimmillaan yli 700 osallistujaa. Vaikka kilpailijoiden määrä on laskenut, on viime vuosinakin osallistujia ollut noin 200. Alkujaan kisoja oli järjestelemässä Kalevan ja Taimen lisäksi myös Lahden Työväen Hiihtäjät ja Mukkulan Riento.

Myös piirikunnallisia Vetokisoja on järjestetty 30 vuotta. Muutamia hiihtoja on jäänyt pitämättä lumen puutteen vuoksi.