Kausikertomuksia

Kausikertomukset '05

Mika Nieminen

Onnistumisen iloa ei voi sanoin kuvailla. Eikä yksikään iso saavutus ole sileän tien takana. Saavuttaaksesi jotakin suurta joudut ajamaan läpi kivikkoisen tien. Maantiepyöräily on fiksujen laji, mutta tarvitsee suurta sydäntä ja kovaa tahtoa!

Kulunut vuosi on ollut vaihderikas. Vietin suurimman osan menneestä kaudesta Länsi-Ranskassa, Bretagnen Pontivyssä. Elelin nyt siis ensimmäistä kertaa täysipäiväisenä pyöräilijänä, joten uusia haasteita oli luvassa valtavasti heti tammikuun alusta alkaen. Minun tiimini VC Pontivy koostui yhteensä 13 kuskista, joista meitä ulkomaalaisia oli jopa seitsemän. Kielen kanssakaan aivan ulapalla ei tarvinnut olla, vaikka minun ranskankielen opiskelu olikin jäänyt ainoastaan opettajana toimineen sisko-Tiinan kontolle.
Pontivy, Ranska

Tammikuun puolivälissä meillä oli viikonlopun pituinen kauden avausleiri, jossa lähinnä ajettiin paljon kilometrejä jalkoihin, juotiin viiniä ja syötiin patonkia, ja yritettiin tutustua myös tiimin ranskalaisiin kuskeihin ja johtoportaaseen hieman paremmin. Kisakausi alkoikin jo sitten helmikuun toisella viikolla Plages Vendéenes etappikilpailulla, jonka jälkeen vakiinnutinkin paikkani tiimin ykköskuskina kisojen mentyä varsin mukavasti omalta osaltani. Sää oli varsin koittelevaa alkuvuodesta, ja monella treenilenkillä tajusinkin mistä Bretagnen lempinimi "Ranskan Britannia" oli tullut.. Siis paljon vesisadetta, likaista pyykkiä ja pyörän pesua! Huhtikuussa alkoi ilmatkin jo suosia meitä poloisia kammenkääntäjiä, jonka jälkeen minunkin reiteni lämpenivät siihen malliin että alkoi jo todella kovaa tulosta syntyä. Ajoinkin monia skaboja kolmen sakkiin ja onnistuin saamaan myös muutaman "pallopaidan" eli mäkimiehen tittelin itselleni.
Onnistumisen iloja Trophee du pays de Lesnevenin jälkeen

Toukokuun lopussa saavuinkin sitten Suomeen "kesälomalle" ajamaan ekaksi maajoukkueen paidassa muutaman ison kisan Virossa ammattilaisten kanssa, joissa jalat pyörivätkin jo erittäin mallikaasti pienistä allergiaoireista huolimatta. Tämän jälkeen vuorossa olikin kotikaupunkini Lahden kriteriumkisa, jossa monen tutun kannattajan edessä pääsin pokkaamaan kolmannen sijan parhaana suomalaisena ajajana! Viroon ja Saaremaan Velotuuriin lähdinkin sitten jo erittäin hyvällä itseluottamuksella, enkä turhaan sillä tuloksena oli mäkikirien voitto ja kokonaiskilpailun kolmas tila, joten hyvillä mielin sai palata taas Suomeen ja nautiskelemaan juhannuksesta ja muutamasta ansaitusta Tallinna GP lepopäivästä.

Keskikesän huipentumana olikin sitten SM-kilpailut Porvoossa. joista tuloksena oli tällä kertaa hieman asfaltti-ihottumaa alun kolarin seurauksena, neljäs tila maantieltä ja epävirallinen U-23 Suomen mestaruus. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan onnistunut, sillä voittihan Tiina Naisten aika-ajon mestaruuden, ja maantieltäkin sisko sai hopeaa! Vaikka oma mitali jäi vielä tältä erää saavuttamatta, niin voi olla varma että ensi vuonna Rovaniemellä taistellaan sitten viimeiseen voimanrippeeseen asti! Viikko Porvoon jälkeen lähdinkin taas reissuun, ja tällä kertaa ajamaan U-23 EM-kisoja Moskovaan suurin odotuksin, olihan kyseessä ensimmäiset arvokisani! Kaiken piti olla kunnossa, mutta tällä kertaa kohtalo puuttui kuitenkin peliin etuvaihtajan rikkoutuessa jo 50km:n ajon jälkeen ja tuloksena oli keskeyttäminen. Pettymyksen määrää ei voinut sanoin kuvailla. Viikon lepo oli paikoillaan! Pääjoukon kirivoitto ja neljäs sija

Heinäkuun puolivälissä olikin sitten aika palata takaisin Ranskaan, ja vielä nostamaan kuntoa uudelleen kohti Madridissa ajettavia MM-kisoja silmälläpitäen. Loppukesän kisat menivät kerta kerralta paremmin, ja kuukausi ennen MM-kisoja ajoin, ehkä yhden kauden parhaista ajoistani sijoittuessani Le Miaoût Bretonnessa U-23:ssa kolmanneksi. Saaliikseni sain myös sieltä todella sitkeän kurkkukivun, mikä vaivasikin aina Madridiin asti, ja kolkutteli takaraivossa aina kun piti tehdä kovempia treenejä. Pitäisikö uskaltaa levätä..
Jälleen kerran osallisena kärkikamppailussa

Viimeiset viikot ja treenit menivät kuitenkin mukavasti, ja neljä viimeisintä kisaa ennen kauden päätapahtumaa ajoinkin kaikki vahvasti kympin sakkiin, ja tuntui että kunto vain parani päivä päivältä. MM-kisojen aattona sain nähdä myös rakkaan tyttöystäväni jälleen puolentoista kuukauden tauon jälkeen, mikä vain nostatti kisafiilistäni entisestään! Kisan startatessa olo oli hyvä. Ajoin kärjen tuntumassa koko ajan, sillä rata oli erittäin tekninen ja tiesin peräpäässä ajavilla olevan aina vaikeuksia mäkiin tultaessa. Muutaman tunnin ajon jälkeen alkoi kuitenkin jo jalassa painamaan pelottavan paljon, ja raskaat mäet tuntuivat aina vaan raskaammilta kierros kierroksen jälkeen. 100 km:n ajon jälkeen kurvasinkin varikolle takki aivan tyhjänä. Pyörä vaan eikulkenut odotetulla tavalla ja pettymys olikin valtava.

Kauteeni on kokonaisuudessaan liittynyt paljon suuria tunteita. Niin suurta iloa kuin myös isoja pettymyksiä. Paljon on kuitenkin jäänyt asioita korvan taakse, ja olen oppinut mahdottomman paljon uusia asioita itsestä niin urheilijana kuin myös ihmisenä. Viime vuonna tähän aikaan en ajatellut mahdollisuutta ammattilaispyöräilijän urasta, lähdin Ranskaan ikäänkuin pakoilemaan opiskelua ja näkemään maailmaa. Menin hieman häntä koipien välissä Pontivyyn ja luulin olevani heikoin lenkki meidän tiimistä. Näytinkin kynteni niin itselleni kuin muillekin ja osoitin että minussa on todella ainesta ja lahjoja. Loppu riippuukin sitten halusta ja tahdosta.
Tunti ennen tärkeää MM-starttia

Allekirjoitin sopimuksen ensi kaudeksi DN1 tiimin kanssa. Luvassa on Ranskan kovimmat amatöörikisat ja muutamia kisoja myös proffien kanssa. Tammikuun alusta suuntaankin sitten Lounais-Ranskaan ja edustamaan US Montaubania kaudelle 2006. Ohjelma näytää varsin hyvältä ja tällä hetkellä fiilikset ovat erittäin korkealla ja treenaushalut kohdallaan. Tiedän että minussa on ainesta aina ammmattilaiseksi asti, ja tiedän senkin ettei sinne tämä poika ole menossa vain ajelemaan jonon jatkona!

Kiitos!

Tiina Nieminen

Mielesi voi saada sinut harjoittelemaan. Vartalosi voi luoda sinulle voimaa, mutta vain sinun sydämesi tekee sinusta mestarin.

Ensimmäinen kansainvälinen kisakausi on nyt takanapäin. Ajoin koko kauden Pruneaux d'Agen tiimin kanssa ja plakkariin kertyi monia kovia etappikisoja, sekä alkukauden klassikko maailman cup-kisoja, joten siis kokemusta hurjasti lisää! Kaudelle valmistautuminen lykkääntyi suorittaessani loppuun opintojani ja näin ollen valmistuinkin jouluna 2004 Tradenomiksi Lahden Ammattikorkeakoulusta, International Business linjalta. Alkuvuodesta oli edessä muutto yhdessä Jussin kanssa tänne Etelä-Ranskaan, Marseillen lähistölle. Asumme alueen kuulun nousun, Sainte Baumen (alt 780m) juurella olevassa pienessä 4000 asukkaan kylässä "Saint Zachariessa" Varin maakunnassa.. Saint Zacharie

Kausi 2005 toi tullessaan muutakin onneksi kuin pelkkää kokemusta. Onnistumisen hetkiä, voiton riemua ja itsensä ylittämisiä, niitä hetkiä joina tiesin, että nyt mennään "fysiikan äärirajoilla", ns. limiiteillä, ja taistelua hetki kerrallaan kipua vastaan. Maaliin päästyään, hyvän kisatuloksen kera sitä on hetken äärettömässä tyytyväisyyden tunteessa… Mutta vain hetken! :

Ensimmäinen etappikilpailuni oli Tour de l'Aude, toukokuussa. Kymmenen päivää kestävä etappikisa, maastoltaan tosi vaativa kisa. Kilometrejä kertyi, niin vaakaan kuin pystyynkin! Viimeisenä päivä maali olikin reilussa 1500 metrissä, jonne ajoimme ukkosmyrskyssä! Minun pisin etappikisani oli tähän asti ollut Ruotsin "6 Dagars, Tidaholm", joten oli sanomattakin selvää että kisaan starttasi nöyrin mielin, aika raakile kuski ja tavoite oli yksinkertaisesti ajaa skaba loppuun asti. Ensimmäiset päivät olivat vaikeita, treenaustani ja kisaamistani koko kevään häirinneet selkävaivat olivat häirinneet pahasti valmistautumistani. Hammasta purren jatkoin päivä päivältä, ja keskivaiheilla ajoinkin muutamia hyviä kisasijoituksia (mm. 25. etapilla), olihan mukana maailman huippuammattilaistiimit!

Etappi profiilin opiskelua

Keskikesällä koitti kotimainen kauden kärkitapahtuma, eli Porvoon SM-kisat tietysti! Tempoajon vedin aika rutiinisuorituksena. Jännää oli nähdä miten ekan kerran elämässäni aika-ajo tuntuisi aika-ajopyörällä. Jussi oli kasannut sen minulle heti Suomeen tultuamme vanhasta maantierungosta. Levykiekkoa emme ehtineet löytää mukaan mutta ihan hyvinhän se tempo pyörähti ilman sitäkin! Maantiekisassa jouduin luovuttamaan mestarinpaitani Pialle. Puolet kisasta ajoin kakkospaikalla yksin, eli tempoa tuli sinäkin päivänä. Sen päivän paras hetki oli kuitenkin Jussin maantiekisan suvereeni ja aivan Suomen maantie ja aika-ajo mestarit
ylivoimainen voitto. Sitä voi olla rakkaastaan niin
mahdottoman ylpeä…!
SM mittelöiden jälkeen reissasin yhdessä maajoukkueen kanssa Tshekkeihin, etappikilpailuun nimeltään "Tour de Feminin, Krasna Lipa". Tälle ajankohdalle osui kauden paras kuntoni ja viimeisellä etapilla onnistuin täydellisesti sijoittumalla toiseksi. Iskin irti 3km ennen maalia yhdessä saksalaisen huippukuskin Theresa Senffin kanssa. Kaiken kaikkiaan olin tällä neljän päivän etapilla erittäin hyvin kisassa kokoajan mukana. Alkupäivinä sorruin hieman vielä kokemattomuuttani liikaan yrittämiseen ja missasin hyviä tilanteita. Aika-ajossa ajoin tosi hyvän sijoituksen (11.) vaikkakin tempo kulki aika nihkeästi
ja mielestäni alkuverryttelyni jäi liian lyhyeksi. Lopputuloksissa sijoituin koko etappikisassa yhdeksänneksi. Kaiken kaikkiaan kisasta jäi mukavat muistot, erityiskiitos kuuluukin naisten maajoukkueen luotsille, kovan tason kilpapyöräilijälle Sanna Mertsalmelle sekä mahtavalle meksulle Esko Mertsalmelle. Tshekki, Krasna Lipa Tempo

Kuten alussa sanoin on tälle kaudelle mahtunut kaikenlaisia tuntemuksia. Myös niitä mustempia sävyjä, valitettavasti! Tshekin kisan jälkeen, viettelin reilun viikon verran "kesälomaa" Suomessa jonka jälkeen matkasimme Jussin kanssa autolla takaisin kotiin Ranskaan. Treenasin kuukauden verran intensiivisesti. Kuntoni vaikutti tosi hyvältä, sain kehua jopa Jussilta ja Jukalta (Vastaranta) heidän kanssaan lenkkeillessäni. "Ihmeen hyvin sää kiipeet tota mäkee….". Siltä se tuntuikin!

Elokuussa lähdin odottavin fiiliksin Trophée d'Or etappikisaan. Ensimmäisenä päivänä vesisateisella etapilla olin viides! Tuntemukset olivat oikeita, kunto oli kohdillaan! Silmissä alkoi jo kiilua tulevat MM kisat. "Vielä jos vähän saan sinne kuntoa nostettua niin….". Koitti Trophée d'Orin toiseksi viimeinen päivä, 120km pitkä etappi, luvassa kovaa sivutuulta ja vauhtia! Aivan tasainen etappi, ei mäen mäkeä! 90km kilometrin kohdalla, kilometri ennen välikiriä, ajoin pääjoukossa aivan kärjen tuntumassa, kunnes! Edessä joku väisti jotain, jarrutti… seuraava muistikuvani on kuinka suojasin itseäni muiden tullessa ylitseni… saavuin maaliin ambulanssilla.

Ensiapuaseman lääkäri puhdisteli haavojani, ja katseli lihaksiini saamia osumia. "Mitään ei ole rikki, mutta sä et treenaa nyt kahteen viikkoon! Lihaskolhut on liian kovia." Yritin selittää lääkärisedälle, että eihän se ole mahdollista, MM kisoihin on enää kuukausi… Oli selvää etten startannut viimeisenä päivänä… meni pari päivää ja olin taas pyörän päällä, matkustin tiimini kanssa Plouayn maailmancuppiin. Muutama päivä meni ihan hyvin, sitten nilkkani alkoi turvota. Olin lyönyt Akilles-luun kolarissa ja se alkoi rasituksesta turvota. Onneksi sairaanhoitaja-äitini saapui "lomalle" luokseni ja hän huolsi haavojani sekä myös sitoi nilkkani… reilun viikon kuluttua olo oli taas jo normaalilla tasolla.

MM kisoja edeltävä kilpailuni oli "Tour de l'Ardeche", viiden päivän etappikisa. Alkupäivinä olin aivan kuutamolla! Olin kuin minut olisi tipautettu ekaa kertaa elämässäni pyöräkisaan, en luottanut itseeni, pyörääni… Lisäksi "kadun varrelta löydetty" vara-mekaanikkomme sähläsi vaihteeni niin solmuun, etten ekalla etapilla pystynyt ajamaan kuin isolla vaihteella monien kilsojen pituisia mäkiä. Mikään muu vaihde ei pysynyt paikallaan! Soitin jo Jussille aika hälyyttävän puhelun… josta sain itsetuntoni ja sisuni takaisin ja yhtäkkiä kisa alkoi kulkea! Kaikki kolme viimeistä etappia olin pääjoukossa, kärkinaisten mukana. Aloin taas luottaa itseeni. Kärjessä jälleen! Tour de l'Ardeche

Etapilta palasin luottavaisin mielin. Pari päivää etapin jälkeen iski kuitenkin kamala väsymys. Halusin vain nukkua! En ollut eläessäni kokenut moista. Nukuin useita tunteja keskellä päivää. Silti kokoajan väsytti. Olo oli voimaton! Olin kuin pienessä kuumeessa. Aamuisin heräsin kurkkukipuun… Vääntäydyin väkisin lenkille, mutta tunsin heti että voimat olivat poissa. Juuri kun olin tuntenut itseni Tour de l'Ardechen viimeisinä päivinä niin vahvaksi! Ei ollut aikaa enää voivotteluun. MM kisoihin oli enää puolitoista viikkoa. Treenasin alkuun varovasti, sitten oli jo pakko alkaa taas tehdä tehojakin vähän. Olo oli kokoajan väsynyt, mutta parani kuitenkin hieman päivä päivältä…

MM-kilpailut koittivat Madridissa. Yleisfiilis oli taas jo ihan OK. Kisassa kyyti oli kuitenkin äärimmäisen kylmää! Minua haastateltiin kisan jälkeen ja positiivisuuttani huonosti menneen kisan jälkeen hieman ihmeteltiin. Totta ihmeessä olin tosi pettynyt! En minä Madridiin lähtenyt turistinähtävyyksiä katsomaan. Kisaa edeltävä valmistautuminen meni hyvin. Kävin treenaamassa, ja lopun aikaa lepäsin hotellihuoneessa ja kävin syömässä. Jalat eivät vain enää ottaneet käskyjä vastaan.

Madridin jälkeen kävin vain vaihtamassa kassin ja jättämässä pyörän kotiin ja matkustin Suomeen. Oli aika nollata kaikki, hengähtää, niiden ihmisten parissa jotka ovat rakkaimpia. Nautin Suomen kauniista syksystä. Fillaroin äidin Nopsalla pitkin Lahden värikkäitä katuja, tapasin ystäviäni. Sain töitä muutamilta ala-asteilta opettajan sijaisena. Nautin kaikesta täysin siemauksin. Kävin välillä juoksemassa, punttisalilla tai uimassa, ihan vain omaksi ilokseni!

Kauteeni on liittynyt valtavasti uusia asioita. Olen noussut kansalliselta tasolta kansainväliselle tasolle parin menneen kauden aikana. Vasta tämä viimeisin kausi on ollut todellinen kausi "isoissa kengissä". Olen käynyt kautta läpi paljon itsekseni. Valmentajanani toiminut Kari Myyryläinen nosti minut ensimmäisellä valmennuskaudellaan välittömästi Suomen mestariksi (2003)! Nyt kuitenkin olemme tulleet Kapan kanssa siihen tulokseen, että yhteistyömme ei enää toimi niin kuin ennen. Uusi valmentajani on Antti Hagqvist. Olen ollut Antin kanssa hyvin paljon tekemisissä jo pitkin kautta, osittain Jussin kautta tietenkin. Antti ja Tiina (Boman) leireilivät luonamme keväällä ja löysimme Tiinan kanssa toisistamme hyvät treenikamut! Tunnen omaksuvani hyvin Antin valmennusmetodit ja uskon hänen tuovan paljon hyvää harjoitteluuni. Yhteinen, jo perinteeksi muodostunut leirimme onkin taasen helmikuun lopulla, jolloin Antti laittaa meidät kaikki kolme valmennettavaansa koville, äärimmäisen laadukkaalla huumorilla höystettynä!

Olen allekirjoittanut myös uuden tiimisopimuksen tulevalle kaudelle. Edustan ranskalaista uutta naistiimiä "Futuroscope". Ohjelmassamme ovat kaikki Euroopan maailmancupit ja kansainväliset etappikisat. Lisäksi teen työsopimuksen paikallisen seuran kanssa "Saint Antoine la Gavotte", joiden kanssa ajan paljon kisoja täällä Etelä-Ranskassa, sekä mm. kaikki Ranskan Cupit. Olen ollut kuukauden töissä lähikaupassamme kassana ja nyt voin alkaa keskittyä siis täydellisesti treenaamiseen. Työnteosta huolimatta treenit ovat pyörähtäneet hyvällä tohinalla käyntiin ja kirpeistä keleistä huolimatta maantiepyörä sekä myös maastopyörä ovat saaneet kyytiä. Pohjanrakentaminen on siis jo hyvässä vauhdissa ja motivaatio korkealla tulevaan kauteen!

Lopuksi haluan omistaa muutaman sanan niille ihmisille, jotka ovat olleet tukenani menneellä kaudella: Uskon, että ystävät ovat kuin hiljaisia enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloilleen silloin, kun siipemme unohtavat, miten lennetään.

Kiitos
pieniä suuria asioita